Yhtiön vahvistetut tappiot ja omistuksen vaihtuminen

Yhtiön vahvistetut tappiot ja omistuksen vaihtuminen

Normaalisti osakeyhtiön verotuksessa vahvistetut tappiot vähennetään 10 seuraavan verovuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy.

Suunniteltaessa yritysjärjestelyä tai muuta omistajanvaihdosta, on tärkeää huomioida, mitä yhtiön vahvistetuille tappioille saattaa tapahtua. Laissa lausuttu pääsääntö on se, että  merkittävä omistajanvaihdos voi estää tappioiden vähentämisen.

Tuloverolain (TVL) 122 §:n mukaisesti yhteisön ja elinkeinoyhtymän tappiota ei vähennetä, jos tappiovuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet sen osakkeista tai osuuksista on muun saannon kuin perinnön tai testamentin vuoksi vaihtanut omistajaa tai yli puolet sen jäsenistä vaihtunut. Jos tappiota tuottaneen yrityksen osakkeista tai osuuksista vähintään 20 prosenttia omistavassa yhteisössä tai yhtymässä on tapahtunut vastaava omistajanvaihdos, viimeksi mainitun yhteisön tai yhtymän omistamien osakkeiden tai osuuksien katsotaan vaihtaneen omistajaa.

Kyseisen säännöksen tarkoituksena on estää tappioiden käyttäminen kaupankäyntivälineenä ja samalla estää epäterveiden veroetujen tavoittelua.

Omistajanvaihdos katsotaan TVL 122 §:n mukaisessa harkinnassa tapahtuvan omistusoikeuden siirtohetkellä.

Poikkeusluvan hakeminen

Vaikka yhtiössä olisi tapahtunut TVL:n 122 §:n  tarkoittama omistajanvaihdos, voi yhtiö kuitenkin hakea Verohallinnolta poikkeuslupaa tappioiden vähentämiseksi. Verohallinto voi erityisistä syistä, milloin se on yhteisön tai yhtymän toiminnan jatkumisen kannalta tarpeen,  hakemuksesta myöntää oikeuden tappioiden vähentämiseen. Poikkeuslupamenettelyssä Verohallinto tutkii, onko luvan myöntämisellä olemassa lainsäädännössä tarkoitetut erityiset syyt. Erityisiä syitä katsotaan olemassa esimerkiksi silloin, kun omistajanvaihdos on tapahtunut liiketaloudellisista tai niihin rinnastettavissa olevista syistä. Poikkeuslupa onkin usein myönnetty esimerkiksi sukupolvenvaihdosluovutuksille.

Verohallinnon asiassa antama ratkaisu perustuu aina kokonaisharkintaan.  Hakemuksessa onkin tarkoin kiinnitettävä huomiota siihen, että pystytään osoittamaan poikkeuslupaa koskevien edellytysten olemassaolo ja täyttyminen. Hakemus tehdään kirjallisesti ja sen tekee tappiot vähentävä yhteisö tai yhtymä. Hakemus voidaan tehdä joko ennen omistajanvaihdosta tai sen jälkeen.

Poikkeuslupapäätökseen voidaan tarvittaessa muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella.

Avustamme tarvittaessa sekä poikkeuslupahakemuksessa että muutoksenhaussa.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48572/vahvistettu_tappio_ja_omistajanvaihdo2/

https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/tuloverotus/osakeyhtio-ja-osuuskunta/

Kirjoittaja Petri Anttila on WinLaw:n asianajaja, joka on aikaisemmin työskennellyt useiden vuosien ajan liikejuridiikan parissa, muun muassa asianajotoiminnassa, verohallinnossa ja Patentti- ja rekisterihallituksessa. Anttilan erikoistumisalueita ovat yhtiöoikeus ja veroasiat. 

Jäikö kysyttävää?

Ota tarvittaessa yhteyttä asiantuntijaan;

petri.anttila@winlaw.fi

+358 (0)400 169 753

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebook
Twitter
LinkedIn