Jakautuminen osana sukupolvenvaihdosta

Elinkeinoelämän keskusliiton 06/2018 julkaiseman tutkimuksen ”Omistajanvaihdosten tilannekuva työnantajayrityksissä” mukaan viidennes työnantajayrityksistä on omistajanvaihdoksen edessä. EK:n mukaan tämä tarkoittaa noin 16 000 yritystä ja 80 000 työpaikkaa.

Viime vuosina yhä useampi yrittäjä onkin herännyt siihen, että olisi tarpeen löytää omalle  vuosikymmenien kuluessa rakennetulle yritystoiminnalleen motivoinut ja sitoutunut jatkaja. Samalla on ehkä yllätytty siitä, että jatkajan löytäminen onkin osoittautunut yllättävän vaikeaksi.  Sukulaislapsilla ei ole halua tahi osaamista, eivätkä ulkopuolisetkaan toimijat ole osoittanut kiinnostustaan tarjolla olevaa yritystoimintaa kohtaan.   Tällöin on mietittävä, miten yhtiöstä saataisiin rakennettua ulkopuolisten kiinnostuksen herättävä ja myyntikuntoinen toimiva kokonaisuus.

Yksi tärkeimmistä asioista on yhtiön hinnoittelun taso, joka on usein omistajan mielessä merkittävästi ostajien käsitystä suurempi. Yhtiöön on myös vuosikymmenien aikana saattanut ”kertyä” paljon ydinliiketoimintaan kuulumatonta omaisuutta, joka nostaa kauppahinnan tasoa. Yksi harkinnanvarainen keino selkeyttää yhtiön rakennetta ja keventää tasetta on Osakeyhtiölaissa säädetty jakautuminen. Jakautuminen on käyttökelpoinen esimerkiksi sukupolvenvaihdostilanteissa.

Juridisesti jakautumisella tarkoitetaan prosessia, jossa jakautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät kokonaan tai osittain yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jakautuvan yhtiön omistajat saavat jakautumisvastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita, rahaa, omaisuutta tai muita sitoumuksia. Jakautumisen vastaanottava yhtiö voi olla uusi tai jakautumisen yhteydessä perustettava yhtiö. Osakeyhtiölain mukaan jakautuminen voi tapahtua siten, että:

1) jakautuvan yhtiön kaikki varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu (kokonaisjakautuminen); taikka

2) osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle (osittaisjakautuminen).

Jakautumisella toimivaan yhtiöön tarkoitetaan jakautumista, jossa vastaanottava yhtiö on perustettu ennen jakautumisen täytäntöönpanoa, ja jakautumisella perustettavaan yhtiöön jakautumista, jossa vastaanottava yhtiö perustetaan jakautumisen yhteydessä. Jakautuminen voi tapahtua samalla sekä toimivaan että perustettavaan yhtiöön.

Jakautuminen tarjoaa laajat mahdollisuudet yritysrakenteen muokkaamiseen ja liiketoimintojen siirtämiseen eri yhtiöihin. Jakautumisella mahdollistaa esimerkiksi liiketoiminnan ja kiinteistöomaisuuden eriyttämisen toisistaan eri yhtiöihin.  Usein pelkkä liiketoiminta on helpompi myydä erikseen. Lisäksi kiinteistöomistuksen eriyttäminen mahdollistaa sen, että saadaan vuokratuloja liiketoiminnan myynnin jälkeen.  Samalla se keventää yhtiön tasetta ja vaikuttaa näin myös osakkeen hinnanmääritykseen.

Jakautuminen voi olla myös verotuksellisesti tehokas tapa yritysrakenteen muokkaamiseen.  Oikein toteutettaessa se on veroneutraali. Osakeyhtiön jakaminen ei ole tuloverolaissa tarkoitettu luovutus eikä se näin ollen katkaise osakkeiden omistusaikaa.

Avustamme mielemme jakautumisen suunnittelussa ja arvioimme olisiko se sopiva myös sinun yrityksellesi.

https://ek.fi/wp-content/uploads/Omistajanvaihdosten-tilannekuva-tyonantajayrityksissa.pdf

 

Kirjoittaja Petri Anttila on WinLaw:n asianajaja, joka on aikaisemmin työskennellyt useiden vuosien ajan liikejuridiikan parissa, muun muassa asianajotoiminnassa, verohallinnossa ja Patentti- ja rekisterihallituksessa. Anttilan erikoistumisalueita ovat yhtiöoikeus ja veroasiat. 

Jäikö kysyttävää?

Ota tarvittaessa yhteyttä asiantuntijaan;

petri.anttila@winlaw.fi

+358 (0)400 169 753

Kirjoittaja: winlawria

Viestintävastaava

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.